Tietosuoja Kolarin seurakunnassa
EU:n yleinen tietosuoja-asetus
Velvollisuus kertoa tietojen kirjaamisesta
Perjantaina 25.5.2018 tuli voimaan EU:n yleinen tietosuoja-asetus, jonka mukaisesti rekisteröidylle henkilölle on annettava tieto, jos hänen henkilötietojaan kirjataan johonkin henkilörekisteriin.
Henkilötietoja ovat muun muassa nimi- ja osoitetiedot. Lisäksi rekisteröidylle on kerrottava henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan sekä rekisteröidyn oikeuksista.
Rekisteriin kirjatun oikeudet
Kun henkilötietoja on kirjattu, Sinulla on oikeus
- saada pääsy omiin tietoihisi ja tarkastaa itseäsi koskevat käsittelemämme henkilötiedot
- vaatia henkilötietojesi oikaisemista, tietojen täydentämistä tai poistamista
- peruuttaa suostumuksesi ja vastustaa henkilötietojesi käsittelyä niiltä osin, kuin henkilötietojesi käsittely perustuu antamaasi suostumukseen
- vaatia henkilötietojesi käsittelyn rajoittamista tai vastustaa käsittelyä sekä oikeutta siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
- tehdä valitus asianomaiselle valvontaviranomaiselle taikka sen EU:n jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, jossa asuinpaikkasi tai työpaikkasi sijaitsee, jos katsot, että emme ole käsitelleet henkilötietojasi soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti
- tehdä pyyntö tietojen tarkistuksesta ja muutoksista kirjallisena ja toimittaa se henkilökohtaisesti Pellon seurakuntaan.
Pyynnön tekijän on todistettava henkilöllisyytensä silloin kun hän toimittaa pyynnön käsiteltäväksi. Sen jälkeen asiakirja välitetään toimivaltaiselle rekisterinpitäjälle.
Tietosuojavastaavat
Kolarin seurakunnan tietosuojavastaavina toimivat kirkkoneuvoston tekemällä päätöksellä Oulun aluerekisterikeskuksen tietosuojavastaaviksi nimetyt henkilöt alkaen 1.11.2019:
Sähköposti: tietosuojavastaava.oulu@evl.fi
Kristiina Harjuautti, p. 050 438 9034
Veijo Koivula, p. 040 574 7138
Pentti Pekkarinen, p. 040 7785362
PL 122, 90101 Oulu. Käyntiosoite: Isokatu 17, 90100 Oulu
Kansallinen valvontaviranomainen ja tietosuojavaltuutettu:
Suomessa tietosuojaviranomaisena toimii tietosuojavaltuutettu:
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki
PL 800, 00531 Helsinki
tietosuoja(at)om.fi
p. 029 566 6700